Elinluovutustahto

Kielto sitoo ehdottomasti, eli jos ihminen on eläessään kieltänyt irrottamisen, sitä ei saa tehdä. Myönteinen tahto ei sen sijaan anna irrottamiseen enempää oikeutta kuin laki jo antaa. Sen hyöty on selvyys. Vainajan oma kanta on ennen irrottamista selvitettävä niin hyvin kuin mahdollista, ja kirjattu tai läheisille kerrottu tahto antaa selvitykseen suoran vastauksen.

Vainajan lähiomaiset ja muut läheiset eivät voi kieltää luovutusta oman mielipiteensä perusteella. Ratkaisevaa on se, mitä he tietävät vainajan tahdosta, ja jos hänen tiedetään vastustaneen luovutusta, sitä ei tehdä. Oma vastustusoikeus läheisillä on vain silloin, kun täysi-ikäinen vainaja ei ole sairauden tai muun syyn vuoksi pystynyt eläessään muodostamaan asiasta käsitystä. Läheisille on kerrottava, mitä irrottaminen on ja mitä se merkitsee. Irrottamista ei myöskään tehdä, jos se haittaisi kuolemansyyn selvittämistä.

Elinluovutustahdon ilmaisemiseen ei ole yhtä virallista tapaa. Tavoiksi käyvät esimerkiksi Omakanta, elinluovutuskortti, hoitotahto ja läheisille kertominen, ja suullisesti kerrottu tahto on yhtä pätevä kuin kirjoitettu. Koska tahto selvitetään vasta kuoleman jälkeen, siitä kannattaa kertoa läheisille, ja jos sen ilmaisee useassa paikassa, kannan on hyvä olla kaikissa sama. Omakannassa elinluovutustahdolla on oma osionsa, jossa vastataan Kyllä tai Ei, eikä hoitotahto muuta sitä.

Lakimaatin hoitotahdossa suostumuksen tai kiellon voi kirjata omaan osioonsa tai jättää kannan ottamatta. Osio on hoitotahdon ainoa kohta, joka koskee kuoleman jälkeistä aikaa. Ruumiin luovuttaminen lääketieteen opetukseen on eri asia, sillä se vaatii vainajan eläessään antaman kirjallisen suostumuksen, eikä se kuulu Lakimaatin hoitotahtoon.