Saattohoito

Palliatiivinen hoito ei ole sidottu kuoleman läheisyyteen, mutta saattohoidosta puhutaan vasta, kun kuoleman arvioidaan olevan lähellä. Saattohoito ei tarkoita hoidon lopettamista. Sairauden parantamisen sijaan lievitetään oireita, kuten kipua ja pahoinvointia, tuetaan potilasta henkisesti ja huolehditaan myös läheisistä. Oireiden lievittämisen tarkoitus ei ole pidentää eikä lyhentää elämää. Potilaalla on oikeus laadultaan hyvään hoitoon ja ihmisarvoiseen kohteluun myös elämänsä lopussa, ja eduskunnan oikeusasiamies on edellyttänyt, että kuolevalle järjestetään rauhallinen ja yksityisyyden turvaava tila myös ruuhkatilanteessa.

Siirtymisestä saattohoitoon päättää lääkäri saattohoitopäätöksellä. Se on potilaslain tarkoittama tärkeä hoitopäätös, josta on keskusteltava potilaan kanssa ja joka tehdään ensisijaisesti yhteisymmärryksessä hänen kanssaan tai, jos hän ei siihen itse pysty, hänen läheistensä tai laillisen edustajansa kanssa. Heidän on tällöin otettava huomioon potilaan aiemmin ilmaisema tahto. Hoitoa ei silti voi vaatia enempää kuin mihin on lääketieteellinen peruste, eikä läheisen vaatimus velvoita jatkamaan parantavaa hoitoa, jota lääkäri ei pidä potilaan edun mukaisena. Elämän loppuvaiheessa tehdään usein myös muita tärkeitä hoitopäätöksiä, kuten elvyttämättä jättämistä koskeva DNR-päätös.

Hoitotahdolla voi vaikuttaa elämän loppuvaiheen hoitoon jo etukäteen.

Lakimaatin hoitotahdossa voi valita hoitolinjauksen, jossa kieltäytyy elämää ylläpitävästä hoidosta mutta haluaa aina oireita lievittävää hoitoa. Hoitotahtoon voi myös kirjata toiveen saattohoidosta, kivunhoidosta ja hoitopaikasta, esimerkiksi kodista tai saattohoitoon erikoistuneesta yksiköstä.

Kielto sitoo terveydenhuoltoa lähtökohtaisesti. Toive taas ei velvoita lääkäriä tiettyyn hoitoon, mutta hoidosta päätettäessä se on otettava huomioon. Toive saattohoidosta ei siis ole saattohoitopäätös, vaan se ohjaa päätöstä, jonka lääkäri tekee, kun tilanne on käsillä.