Potilaan itsemääräämisoikeus

Oikeuskirjallisuudessa itsemääräämisoikeutta pidetään potilaan tärkeimpänä oikeutena. Sen käyttäminen edellyttää, että potilas kykenee ymmärtämään hoidon ja siitä kieltäytymisen merkityksen, päättää vapaaehtoisesti ja on saanut riittävästi tietoa. Kieltäytyminen on pätevä vasta, kun potilaalle on kerrottu sen seuraukset niin, että hän ymmärtää ne. Oikeus kieltäytyä koskee myös jo aloitettua hoitoa ja hoitoa, josta luopuminen voi johtaa kuolemaan. Hoitoa ei kuitenkaan voi vaatia enempää kuin mihin on lääketieteellinen peruste.

Kun täysi-ikäinen potilas ei itse pysty päättämään hoidostaan, ennen tärkeää hoitopäätöstä kuullaan hänen läheisiään tai laillista edustajaansa siitä, millaista hoitoa hän itse olisi halunnut. Tärkeään hoitopäätökseen tarvitaan silloin lähiomaisen, muun läheisen tai laillisen edustajan suostumus. Jos potilaan tahtoa ei saada selville, häntä hoidetaan hänen henkilökohtaisen etunsa mukaan.

Hoitotahdolla potilas käyttää itsemääräämisoikeuttaan etukäteen siltä varalta, ettei hän myöhemmin pysty päättämään hoidostaan. Laki suojaa erityisesti kieltäytymistä, sillä aiemmin vakaasti ja pätevästi ilmaistun tahdon vastaista hoitoa ei saa antaa kiireellisessäkään tilanteessa. Kielto sitoo terveydenhuoltoa lähtökohtaisesti, ja siitä voidaan poiketa vain painavasta syystä, esimerkiksi jos on perusteltua aihetta epäillä tahdon sittemmin muuttuneen tai syntyneen virheellisen käsityksen varassa. Hoitoa koskeva toive ei sen sijaan velvoita lääkäriä tiettyyn hoitoon, mutta se on otettava huomioon, kun hoidosta päätetään. Lakimaatin hoitotahdossa kiellot valitaan nimetyistä hoidoista, ja hoitoa ja hoivaa koskevat toiveet kirjataan omiin osioihinsa.

Laissa on erikseen säädettyjä poikkeuksia, joissa hoitoa annetaan potilaan tahdosta riippumatta. Sosiaalihuollon asiakkaan itsemääräämisoikeudesta säädetään omassa laissaan, mutta myös hoivakodissa terveydenhuollon ammattihenkilön antamaan hoitoon sovelletaan potilaslakia.